Sähköinen taloushallinto ja pilvipalvelut

Sähköinen taloushallinnon ja pilvipalveluiden avulla yritykset voivat tehostaa toimintaansa ja alentaa taloushallinnon kustannuksiaan olennaisesti. Kustannussäästöjä syntyy paitsi paperimappien ja manuaalisesta työstä johtuvien virheiden vähenemisen, myös reaaliaikaisen tiedonsaannin mahdollistaman johtamisen tehostumisen vuoksi.

Oikein käytettynä eri pilvipalvelut ja sähköinen taloushallinto on raportoinnin ja kirjanpidon tehostamisen lisäksi omistajien ja johdon tehokas työkalu, jonka avulla voidaan seurata yhtiön taloudellista asemaa ja suoritustasoa hyvinkin yksityiskohtaisella tasolla (esim. tuotot ja kulut asiakkaittain, tuotteittain ja kustannuspaikoittain). Sähköisen taloushallinnon toimintaperiaatteena on, että kerran järjestelmään syötetyt tiedot ovat yrityksen kaikkien toimintojen käytettävissä - jatkuvasti ja reaaliaikaisina.

Sähköinen taloushallinto ei ole ainoastaan suurten yritysten etuoikeus, vaan sen käyttöönotto on vaivatonta ja kannattavaa myös pienten ja keskisuurten yritysten kohdalla.  Finanssialan Keskusliiton FK:n sekä EK:n tekemän kyselytutkimuksen perusteella jo 70% suomalaisista yrityksistä on siitynyt käyttämään sähköistä taloushallintoa ainakin jossain määrin.

Proplaza auttaa sinua sähköistämään yrityksesi taloushallinnon ammattitaitoisten palveluntarjoajien avustuksella. Suurin osa Proplazaan rekisteröityneistä asiantuntijoista käyttää alan markkinajohtajien sähköisiä järjestelmiä ja pilvipalveluita, kuten:


  • Procountor
  • Netvisor
  • Fivaldi
  • Administer
  • eFina
  • Heeros

ProPlaza on uudenlainen palvelu, jonka avulla tavoitat lähialueesi tilitoimistot helposi yhdellä tarjouspyynnöllä. Asiakkaita etsivät tilitoimistot ottavat sinuun yhteyttä, eikä sinun tarvitse soitella kaikkia läpi!

Lähetä tarjouspyyntö

Tarjouspyynnön lähettäminen on ilmaista eikä sido sinua mihinkään.